lauantai 1. heinäkuuta 2017
homopomo
Toimittaja Taija ei ole homo. Taija on keskustelun avaaja.
Taija oli jo pienenä tyttönä kova järjestelemään asioita, jo hiekkalaatikolla hän löi lapiolla päähän sitä joka ei ollut oikeassa.
Nuorena hän suojeli luontoa matkustamalla maapallon toiselle puolelle ja ostamalla reilulla tavalla kerättyjä marjoja alueelta, jota ei vielä oltu turmeltu.
Taija opiskeli hieman, mutta lopetti, koska se ei riittänyt hänelle.
Taija tapasi tyyppejä ja tyypit sanoivat, että sinäkin olet hyvä tyyppi, tule meille töihin ja laita jengi ymmärtämään asioita.
Näin Taijasta tuli toimittaja.
Taija halusi näyttää, että maailma on monipuolinen paikka ja kaikilla on oikeus olla maailmassa monipuolisesti.
Taija meni baariin ja tapasi läskin ja tyhmän homon, jota joku oli sanonut läskiksi ja tyhmäksi homoksi.
Taija laati artikkelin jossa kerrottiin että homot ovat ihan tavallisia, kuten kaikki muutkin läskit ja tyhmät homot.
Homot istuvat baarissa, mutta hekin haluavat ydinperheen ja lainan ja valkoisen sohvan, koska ovat läskejä ja tyhmiä homoja.
Taija kirjoitti lehteensä liikuttavan kuusitoistaosaisen juttusarjan läskin ja tyhmän homon valkoisen sohvan haaveesta ja sen toteutumisesta. Myöhemmin hän sai aiheesta oman tv-ohjelman. Ohjelman sohvamyönteinen käsittelytapa nosti sohvamyyntiä koko Suomessa ja sen lisäksi tyhmät läskit ihmiset jotka eivät olleet homoja, istuivat omilla valkoisilla sohvillaan ja saivat inhota ja vihata läskejä ja tyhmiä homoja jotka halusivat valkoisia sohvia.
Taijan vanhat leikkikaverit saivat pitkän nenän kadehtiessaan rohkeaa Taijaa ja kaduilla ihmiset arvostivat hänen julkista minäänsä hampaat kirskuen.
Sitten tapahtui jotakin. Taija kuuli merkittävältä taholta että homot ovat out. Ketä kiinnostaa sohvalainan kanssa hikoileva vanha tyhmä läski homo?
Mediaseksi on tarkka asia huomioaseeksi, huomasi Taija ja päätti löytää uutta.
Myös Taijan vanhoillinen suku oli pidettävä hereillä, lomavierailut kotipaikkakunnalla olisivat latteita, jos hänen journalistisen miekkansa hehku hiipuisi.
Taija tapasi Tainon, joka oli henkisesti hermafrodiitti, fyysisesti kampamaneetti jota koko ajan panetti. Taino kuksi puistoissa ja paljasteli ruuhkabusseissa ja häntä syrjittiin tämän takia.
Taija päätti, että hän tulee paljastamaan kaiken jokaiselle, sillä Tainon täytyy saada olla oma itsensä aivan rauhassa.
Kaikkien on hyvä tietää, että se ei kuulu kenellekään mitä joku tekee missä haluaa ja toimittajan velvollisuus on kertoa se mistä kukaan ei halua enää kuulla sanaakaan.
keskiviikko 15. maaliskuuta 2017
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Rumppirypys
Miljonääri fossiili löysi talonsa:
Valtava suu on pelkkää anusta – ihminen saa lapamadon sen hatusta
Ylipistomannit kertovat huomanneensa
maailman keskiosassa tämän erittäin mielenkiintoisen olion, josta
oviluukyselyteorian mukaan on kehittynyt nyt maailman enimmäinen
ihminen. Vain joitakin minuutteja, tunteja, enkä vain viikkoja
havainnon jälkeen oliosta kehkeytyi viimeisen maailman ihminen.
Huomio kerrottiin julki vaikka kaikki jo tietävät.
Yksi tutkijoista, ylipiston pro-fetissien erikoisasiantuntija Sim Wau Molli, kertoo innostuneensa tutkiessaan Rumppirypystä: ”Kaukaa katsottuna se näyttää vain pientä harmia aiheuttavalta jyväsäkiltä, mutta kaukolaitteella tarkasteltuna siitä paljastuu karmaisevia yksityiskohtia.”
Sillä näyttää olevan erittäin ohut ja joustamaton nahka sekä maneerimaista koreografiaa suorittavat käsilihakset. Tutkijat ovat päätelleet, että olio on päässyt liikkumaan nykyiseen olinpaikkaansa suorasukaisesti kiemurrellen.
Valtava suu muuhun ruumiseen nähden
Rumppirypyksen alkumuodon uskotaan saaneen alkunsa huolimattomasti leikattujen varpaankynsien, kaksihaaraisten hiuksien ja navasta irronneen lian seassa jonkin vanhan kaapin päällä, jossa on varmuudella mukana myös kunniaviiristä karissutta ruudinpölyä.Tutkijoiden mukaan otuksen erikoisin piirre on kuitenkin valtavan kokoinen suu. Sen peräaukkoa etsiessään tutkijat huomasivat istuvansa omassa odotushuoneessaan. Sohvat olivat sulan voin pehmeät, pyörillä liikkuvat täytetyt kamelit tarjoilivat teetä kultaisista muovituopeista ja lautasliinoihin oli painettuna äärimmäisen hiottuja lauseita.
Mielenkiintoinen asia on myös olion laatikkomainen rakenne, sen nielemät asiat eivät ole koskaan poistuneet, ja kulmiin tökerösti liimatut kiiltokuvat saattavat olla viisaan maailman hengiltäkidutuksen harjoituksen yksi esiaste.
Tutkijat ovat löydöstä innoissaan, koska se antaa heille huikean mahdollisuuden kurkistaa kauas kunnianarvoisan laatikon alkuhämäräperäisyyteen, sekä rahoitusta uusiin tutkimuksiin.
Tutkimukseen osallistui kansainväliluuteoreetikkoina harjaantunut joukko, johon kuului Brita Tanniini Kiinan Siasta ja Saska Mannelin Elinpihasta.
Sivuhuomio:
Lähteet ovat vain kartoissa, ne ovat liian vapaina silminä poissorkittu maailmankaikkeuden suurimpien omistajien toimesta, sekä tukirahoitettujen sanatulvahankeasistenttien myötävaikutuksella. Asia koskee luonnollisesti vain niitä, jotka ymmärtävät mihin tämä kaikki lopulta johtaa. Ne joihin asia ei koske, heille riittävät kartat ja voisohvat.
keskiviikko 7. joulukuuta 2016
sunnuntai 24. heinäkuuta 2016
perjantai 8. heinäkuuta 2016
lauantai 11. kesäkuuta 2016
Tunnettu Ankka
Setä oli haaveillut jo kauan
erämaaelämästä ja poikien hellän arvostavista hipaisuista
olkapäähän. Niitä ei helposti saisi kuvaamalla loputtomiin
kolmekymppisten kaupunkilaislasten suuteloita. Täytyi mennä
kakkimaan metsään, vaikkakin lujitemuoviseen koppiin, niin metsään
kuitenkin. Täytyi saada kaverit mukaan kakkimaan lujitemuoviseen
koppiin, mutta jäykässä jonossa, ei yhtä aikaa. Sitten täytyi
saada ne toiset kaverit maksamaan se, että kakittiin lujitemuoviseen
koppiin. Se ei ole koskaan vaikeaa, vaikeampaa on löytää
sinivalkoista vessapaperia, jossa on vähintään neljä kerrosta.
Kaikki meni nappiin ja rekka toi kopit.
Sitten tuli kaikki muu. Räjähteet, pakastepizzat,
puolustusvoimien tervehdykset, kuusi paljullista suolia tulevien
polvien eteen, ettei niiden tarvitsisi notkahtaa, vaan silmät
saisivat muljottaa ja komea rivi verihevikanistereita.
Älkää varastoiko niitä samaan
paikkaan, neuvoi asiantuntija. Viekää suolet ja veri turvaan,
sillä jos joku toheloi, kaikki lentää ilmaan liian aikaisin.
Mukaan oli pakko ottaa joku nainen,
muuten kaikki värittyisi läpinäkyväksi, mikä olisi valtavan
avointa ja virhe. Nainen laitettekoon toimittajien kanssa samaan
telttaan, lörpötelköön siellä unelmistaan, joissa liihottelee
korkeuksissa hyviin suhteisiin näiden kiireisten miesten kanssa,
heidän, joilla oli nyt totiset paikat lujitemuovisissa kopeissa ja
niiden välittömässä läheisyydessä.
Pelifirma lahjoitti rasvamakkaraa ja
tasapainojuomaa, naiselle tuotiin salaattia paksun muovin sisällä.
Alkoi sotiminen. Vaapaaehtoisiksi
pyrkivät avustajat itkivät kädet räjähdyksiä kohti ojentuneina
miinoitetun aidan takana ja silloin tällöin joku astui väärään
paikkaan, jolloin toimittajilla riitti juoksemista, he kirjoittivat
kiivaasti kahdella eri rintamalla ja kirjasivat tapaturmia.
Kesähelteiden saapuessa kuultiin huhu,
että kovan kuormituksen alla olevat Akut hyytyivät, niiden navat
olivat hapettuneet liian paljosta ulkona olosta. Tilattiin
tyrnimarjapuristeet, vietiin uimaan läheisille putouksille, mutta
lopulta paikalle tilattiin perso traileri, joka kuljetti väsyneet
soturit ja peräkärryllisen virvokkeita vapaa-aikakeskuksen
tiluksilla olevalle mökille porukan yhteenliimausiltaan.
Soturit
palasivat kahden päivän kuluttua tukikohtaan raukeina ja
virkistäytyneinä päällään liimavalmistajan haalarit ja
kädessään tukkuliikkeen kassi.
Nainen seisoi telttansa edessä
huolestunut virne kasvoillaan kärpäsiä tai mitä lie hirviöitä
naamaltaan huitoen, mutta Setä oli huojentunut ja meni
lujutemuoviseen koppiin, jossa kiitti korkeampia voimia siitä, että
kaikki oli hyvin. Mukaan hän otti pari toimittajaa ja he
toimittivat yhdessä.
lauantai 23. huhtikuuta 2016
maanantai 21. maaliskuuta 2016
Sä olet Disneyland
Jos nämä voimapeliepelit olivatkin ennen vähän
pyhiä, nyt ne kumartavat nekin vain rahalle.
Joka kerta kun oven avaat, mainokset
vyöryvät potkimaan raskain saappain kalloosi viisaita kirjoja ja bileitä.
Joku saa kohtauksen ja aiheesta, mutta
mitä siitä, temppeli on pihalla ja sotilaat tilaavat halpaa Kiinaa
humanismin kortilla.
Ensimmäisen survaisun pelikaupasta saa
kun tilaa, bailaa ja menee paikalle suorittaen pääsymaksun. Hinta
on piinapäälle huokea.
Hampparin temppeli on ihan kuin sadun
kehto! Historia littaa ja lottaa, mutta ulottuu, sillä kaikki
temppelit pitävät yhtä, hypimmepä missä tahansa paikassa.
Temppelissä juristit polottavat ja
peli on kopio nokipalosta. Munkkiniemi on paljastettu, mutta kauppa
käy Kalliossa. Rikkihiiri, kamaskotti ja sitibankkiirikin tarvitsee
kiihdykettä.
Epelit ovat kuin apupapit siijuusii,
pidetään viinassa ja ristipistot kiimaisina, henki höllällä ja
miljoona omaa suuta maisemassa. Maista jakuppatie, pelaa hubuda,
kaappispitalismin arvot uivat joka ruukkuviinassa. Oi tunne kuinka
meillä imetään toivotusti.
A Spot on todentanut, että argessiot
ja kaupallistaminen on ihan paras tapa haalia. Perin teiltä
levitystä ja hubadubasanomaa. Voimaepeli on taatusti hyvä ekonomi,
onhan kokonaiset aukeamat huristelleet sen edustukseen. Ainoa muumi
supisee, että ei enää halua kuulla vittuakaan kaikkien
seksisuhteista. Mikäpä ei olisi huippua hubadubaskunkille.
Temppelin shown keskuskärki testataan
viisi kertaa järjenhäivässä ja esityssumukit hyppivät kuin vain
voi vain voi. Pieksä epäilevä Tilda, sanoivat kaikki kahdeksan lalaajaa,
mutta hiljaa.
Edistyksen tuoma huuma ja tarmo ei revi
omaa lehteä, pyylevä turisti hotkii makumunkin kansikuvineen ja
naurettavine painettuine kaveripiirikierityksineen.
On vähän huijattu, mutta mikä olo,
todellinen rahantekojen juonisuo.
Hello Sir, hot with spot?
Hello, very dog, suvereeni hero Hell 0.
Bye Bye Buy todellisuus. Saumat on
revetä, mutta rahavyö pysyy kiinni.
Temppelin itä in länsi, sen päälle
voi kiivetä miljoona Happosta ja näkymä on vain alas.
Matkakallea on huiputettu, on opettajia
moniponin moneytaation luolista legendaan. Media toi luolaan
yhdeksän hyvää ja kymmenentuhattaviisisataa harmaata rapatapaa.
Sen pituinen hubaduba-alaisuuden kuolasuulla sä myyt länsimaisia
kamarasioita, makeaa kirvoitusjuomaa ja muihinsuihinsutsukkeita yhtä
kalliiseen hintaan. Hiljentymistäkö kaivataan? Ei, siitä ei ole
kyse.
Kunkku kiipeää kukkumaan, päät
Kiinassa asti käännetään samojen sosiaalipummien kanaviin
täyttämään lankkupihvillä vintiöitä. Viidentenä päivänä
julma kuvaussessiokala on valmis pala.
Matka pään vie kannut, kuvaaja ottaa
nähtävästi nähtäväksi nähtävää, länsi saa simaa ja ristejä
kouraan. Kiimaiset ryhmät matkaavat enemmistönä.
Aino, joka oli kerran epäkaupallinen
otsaltaan, on nyt kamakatemia, jonne sataa nuoria valittavaksi.
Valitus on kielletty, sillä määrä on yhtä kuin tieto, jota
havitellaan sisään kortilla.
Kaupallistunut temppeli huristaa joka tomppelin
suuhun ja antaa alaisen massaa. Se on aina yhtä kaunista
katseltavaa ja niin halpaa.
Temppelistä saa tällaisen läjän,
sitä on moni kai niin tarpeessa.
Omistettu vastavoiman asialle,
innoituksena Voima-lehden maaliskuun 2016 numeroon painettu artikkeli
”Shaolin Disneyland”
Tunnisteet:
kauneus,
paisuli,
pakkopaita,
tilaus,
voima
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Aiai Woiwoi
Aiai Woiwoi rakentaa taas taidetta suurella
sydämellä. Nyt Aiai Woiwoi paneroi tärkeitä pylväitä merissä
kelluvien ihmisten pelastusliiveillä, joita taidekerääjät hänelle
toimittavat maailman rannoilta. Muutamaa sitkeästi sätkivää
ihmisparkaa ei saatu irti liivistä, mutta Aiai Woiwoi näkee asian
myönteisessä valossa, ennalta suunnittelemattomat yksityiskohdat
piristävät suuren taiteilijan teoksen struktuuria. Nyt materiaali
on kuitenkin väliaikaisesti loppunut, sillä monet veneet ovat
kaatuneet ja tuo materiaali joka ajautuu rantaan asti, saapuu
viiveellä, vaikka kolme pylvästä on vielä ilman taiteen pintaa.
Nyt tämä uuden aallon Aiai Woiwoi joutuu odottamaan uutta tavaraerää
kenties pitkään. Sillä aikaa hän antaakin haastatteluja
valveutuneille taidejournalisteille viihtyisässä kahvilassa, jossa
heidän eteensä kannetaan kahvikupposia, joiden sisältämät
kahviainekset ovat valvotusti ja monille tärkeille osapuolille
reilulla kampanjalla tuettuja.
torstai 6. elokuuta 2015
suomi
suomi etu nenässä, nenä syvällä lyödyssä vedossa ja veto enon myydyssä veneessä
omistettu myytille ja muistolle isoilla ällillä
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
vain menestyjille
Online Pervert Mange Dream of Sane Man on medialiiketoimintojen yhteinen verkkopalvelujen hew-anal lyriikkaan, korvensian-optimointiin hakukonemarkkunaintiin ja -hop hop timon maksimointiin sekä kyttäävyyteen keskittyvä huippuhoosaajien kuusipusikko. Iltahuulen Veitsi on Suomen Suurin KoMedia ja Hometalobossanova suurin digenitaalinen julkaisu.
Haemme joukkoomme kettua, joka ei väsähdä kesken lemmenleikin vastaamatta kysymykseen miksi nakudeittaajalla on rankka tausta ja kuinka verkkopalveluiden hew-hanalystiikasta käsin isä syö lemmikkikoiraa, eikä lannasta tehtyä suosikkitissiä ja kuinka raatoporttien ja lakanatahrojen tuottamisesta ei koidu mittauksen, käytännön suunnittelujen ja toteutuksien jälkeen tilannetta, jossa salama lyö huuleen.
Lisäksi työ on tehtävä kuten natsien tuho tai pikseliväkivallan kohumyynti. Akukone optimoi joka korven ension optimaalisen povipommi & tissitutka -osallistumisen ilmaisten muoviämpäreiden muodossa mobiiliin, sekä jakaa kuumaa sinkkua ham-taidemuseon tapaan iltatablettina jo nukahtaneille. Toimit tiit ja viit -yhteistyössä kehitys, toimitusvitutus –ja myyntiorgasmilaatijoiden kanssa padia takoen rankan rupeaman kiihkän menon rytmissä, jota yksikään yhdysvaltojen salikävijä ei ohita ilman että jalkapohjat näyttävät liiketoiminnan johdon sparraavan sodanajan sänkytaitoja. Iltahuulen Veitsen ja Hometalobossanovan hanalyyrikon roolissa seksität räjäyttämällä netin bikinikuvalla verisemmin kuin koskaan aikaisemmin tai kertomalla sodanajan tehtävistä, joiden kirkoissa lapset raatavat yötä päivää palveluiden käyttökokemuksia kehittäen sekä toimitusprosessin viemiseksi entistä kuumemman tavaran dataohjaukseen.
Edellytämme sinulta täydellisten tissien myrskyn tai kuuman ja vaativan sinkun kaltaista asennetta rynnäkkökivääri palaen ja voitonjuhlaa nettiyleisöälyn ällikällän lällän päällä tanssien. Myös kokemus muiden Dick Donald Duck -palveluiden kehittämisestä ja analytiikasta, kun povipommi vaihtaa tyyliä, on suositeltavaa. Olet myös teknisesti valvonut ja kykenevä itsenäiseen tissigate-, mekkokohu-, ja kaukaloraivo -työskentelyyn energiajuomanoro maalimahoron huulessa. Tehtävässä menestymisen kannalta kiinnostus uuden tissimissin syvälliseen oppimiseen, Can Do – Scan YouTube –asenne sekä sumutuksensieto kyykyssä, ovat välttämättömiä ja sopeudut nopeasti, kun Big Brother Some Von Dick lyö nyrkillä päähän ja muuttaa sinut lopullisesti osakseen. Koe kemut media toimialasta ja verkkokaupasta. On suuri etu olla tässä tehtävässä menestymässä.
Tarjoamme sinulle huippuluokan työvälineet, seksiä sataa kaikilta vastaantulijoilta, osaavat kollegat joita yhdistää rankka nuoruus (ampiaisia kesämökillä), haastavan ja mielenkiintoisen toiminapalavan tavan sekä kohukaunottarien kannuja julkisuuteen nostavan esimiehen, jolle myös kasvoivat rinnat viidakon jälkeen. Lisäksi pääset mukaan kehittämään Suurta Suomea, joka toimii vain verkossa ja on siten helppokäyttöinen ja tavoittaa entistä useammin eri päät elätyslaitteilla.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
torttu
Sillon
ku duunarit vasta harjotteli irtiottoo lehmistä ja heinäseipäistä,
asuvat tortun pienis
lävis jossaki tortun laitakaupungilla ja tekivät helvetisti töitä,
ni jengille ei ollu järjestetty
mitään tortun tapahtumii. Sillon piti itte kehittää torttu joka
juttu. Tyypit meni
toisilleen ja juotiin sumpit ja heitettiin tikkaa. Jannut ropas
jotaki tortun mopoo.
Tää
nykyne meno kyrsii tällästä muinaisjäännettä ku on kädet ja
nuppiki pelaa ja on tottunu
tekee duunii molemmilla. Hommat hoituu, torttu.
Tää nykyne tortun
pönäkkä sakki,
jolla tuntuu olevan fyrkkaa ihan tortun liikaa, on käyny niin tortun koppavaksiki, et ei oikee enää torttu viitti heittää ees läppää kenenkään
kans. Joku ihan jees tyyppikin alkaa tortun nopeesti puhuu jotaki tortun onttoa juttua,
et erivärine jannu on paskasakkii, tai et joku estää bisneksiä ku vaatii et orava
sais elää ja sit ei ne tortun pyörät pyöri.
Nää pyörät ja koko tortun ruletti pyörii siihen
malliin, et vaistoporukka
on yökkäilly jo pitkään. Liika mani on tehny jengistä lahoi nuppipöpei.
Tää on ku tauti koko tortun systeemi ja tää pallo sais kohta
potkasta meitä
perseeseen ku me potkitaa sitä, ku kipee potkii sikaa.
Eikä torttu tarvi mulle kerätä kolehtii tästä tortun saarnasta, köyhän Jumalaki on ilmane ja
mulla on sentään torttu vielä pottumaa.
perjantai 20. helmikuuta 2015
maanantai 26. tammikuuta 2015
delete
Verkko ojensi käden ja minä tartuin siihen, kertoi tuo veijari, joka napista napisten kuumeita pakeni.
Uusi aikakausi on antanut keskustelijoille, palautteen antajille ja ehkä myös joillekin ihmisille mahdollisuuden vuorovaikutukseen, joka antaa avaimet monien yksinpuhujien kohtaamiset keijujen, tonttujen ja automaattien kanssa.
No niin, katsotaanpa nyt ne meille tulleet viestit!
Joku puhuu siellä yksinään. Laitetaan se poistettavien listalle. Ei siirry. Yleensä koneen sulkeminen ja uudelleen avaaminen poistaa häiriön kentästä. Suljetaan kone. Ei sulkeudu.
Otetaan johto pois seinän seinästä. Ei sulkeudu sittenkään ja tuli uuden viestin viesti. Miten se pää pääsee tänne kun johdon johto on irti maailmasta.
Otetaan rauhallisesti, se tulee seinien läpi, mutta onneksi sen viesteissä ei ole ollut uhkaa, vain kummaa surullista ulinaa.
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
somesanasto
pilaantunut=viipyilevä
itsekkyys=seksikkyys
kateus=ihmettely
surkea=haastava
laiskuus=omien
rajojen löytäminen
aktiviteetti=tykkääminen
hampurilainen
ja ranskalaiset lähiön grillistä=kansainvälisen keittiön
lähiruoka
kulttuuri-ilta=väliaikaan
asti ilmaislipuilla & työpaikan kahvihuonekeskustelupisteet
kotiin
epäonnistunut=opettava
merkityksetön=kiva
todellisuus=ohjelma
historia=isoäidin
antiikkivaasi (arvio hagelstam: ilman säröä 350 e, nyt 60 e)
tulevaisuus=huomiset
juhlat
osallistuminen=tykkääminen
mediasta
seurattu tragedia=tragedia
läheisen
elämässä tapahtunut tragedia=komedia
strategia=parodia
harmonia=papparodeo
lähimmäisen
huomioiminen (korkea-asteinen)=hymiö
lähimmäisen huomioiminen (normaali)=0
umpikuja=juhla
pyrkyryys=voimavara
itsensä
likoon laittaminen=selfie
ahneus=omien
oikeuksien tiedostaminen
minä=me
me=he
he=uutiset
hän=viihdeuutiset
sinä=menestyksesi
seuraaja
vastuun
ottaminen=tykkääminen
ihmisen paras ystävä=selfiesauva
evvk=exän hauva
extra evvk=köyhän maan vauva
koiranpaskaan
astuminen=askel mielenkiintoiseen suuntaan
vanha
ystävä=linkki apinavideoon
lauantai 3. tammikuuta 2015
reality
Kaukainen sukulaiseni äidin puolelta haluaa jalkansa oven väliin täällä.
Julkaisin hänen videonsa, koska hän vei minua pyörän tarakalla kun minä olin lapsi.
tiistai 23. joulukuuta 2014
yksinkertainen kertomus
Originaali (väitetty huhuilleen): Ottakaa ja täyttäkää maa.
(myöhemmin)
Yes Susi: Se on täytetty.
(ja se oli jo vuonna kolmekymmentä ja risat!)
Markkinat: Olkoon siis jokainen syntyvä Originaalin kuvakopio täyte maksimaalisilla täyttämisen teoilla.
Flora & Fauna: Meidän paikkamme on täytetty täytteellä, me väistymme kuten Yes Susi, mutta emme nouse kuolleista. Katso ihmistä ja ota jalat allesi.
Sivullinen: Saanko seurata teitä, vaikka olen ihminen? En saanut valita lajiani. Olen suruissani ja täysin yksin.
Anonyymi kommentoija: Originaalin kuvaksi oletkin kovin heiveröinen, pieni hiirijalanjälkesi kertoo oikean lajisi, seuraa sinä vain possuja ja aaseja!
Toinen anonyymi: Ole sinä piru hiljaa, aasien ja sikojen seuraaminen ei ole tyhmää, jos ihmisen seuraaminen tarkoittaa hulluutta!
Kolmas anonyymi: Kuka sinä olet?
Toinen anonyymi: Olen Originaali, kopioideni kadottama, kallista kenkää saanut varjoissa hiippailija. Hyvät väistyvät kasvit ja eläimet, saanko minäkin tulla mukaanne?
Flora & Fauna: Se sopii. Taluta sinä, hiirenä kulkijaksi haukuttu Originaalia, ettei kompastu luihin, mennään hiljaa, ettei tule mustelmia ja niistä kieli siinä sodan suussa laadittuja muistelmia.
(myöhemmin)
Yes Susi: Se on täytetty.
(ja se oli jo vuonna kolmekymmentä ja risat!)
Markkinat: Olkoon siis jokainen syntyvä Originaalin kuvakopio täyte maksimaalisilla täyttämisen teoilla.
Flora & Fauna: Meidän paikkamme on täytetty täytteellä, me väistymme kuten Yes Susi, mutta emme nouse kuolleista. Katso ihmistä ja ota jalat allesi.
Sivullinen: Saanko seurata teitä, vaikka olen ihminen? En saanut valita lajiani. Olen suruissani ja täysin yksin.
Anonyymi kommentoija: Originaalin kuvaksi oletkin kovin heiveröinen, pieni hiirijalanjälkesi kertoo oikean lajisi, seuraa sinä vain possuja ja aaseja!
Toinen anonyymi: Ole sinä piru hiljaa, aasien ja sikojen seuraaminen ei ole tyhmää, jos ihmisen seuraaminen tarkoittaa hulluutta!
Kolmas anonyymi: Kuka sinä olet?
Toinen anonyymi: Olen Originaali, kopioideni kadottama, kallista kenkää saanut varjoissa hiippailija. Hyvät väistyvät kasvit ja eläimet, saanko minäkin tulla mukaanne?
Flora & Fauna: Se sopii. Taluta sinä, hiirenä kulkijaksi haukuttu Originaalia, ettei kompastu luihin, mennään hiljaa, ettei tule mustelmia ja niistä kieli siinä sodan suussa laadittuja muistelmia.
Tunnisteet:
Fauna,
Flora,
Maria Nokka,
originaali,
susi
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Nokka Lehdosta
Leevi
Lehdon runon
”Kun
auto joutuu onnettomuuteen” innoittama runnoelma
KUN OUTO JOUTUU TOMUUN, UNEEN
Kun
elämä pelkää kuolemaa
kun
sielu musta vailla lukkaria vaeltaa
kuin
mikäkin sairas
sodalle
alamainen kuhilas
vielä
neitsyitä etsien
kapsahtaa
keho rytmiin
polvi
soi kuin viulu
kireänä
kuin napilla taskuun pelannut Matti
Kuin
musiikkia
maan
avannot, sävelsuot
pakottaa
äidit ojentamaan makkaroita hiljempaa
mutta
äiti kiusaa
ja
murahtaa
liha,
ha!
Kun
maa kuolee
ja
kunnia
kun
haljennut varjo määrää
mistä
löytyy maailma
vallan
järvi
kun
kirjavana sisältä ja päältä
suistui
juna
raide
ei ole enää edes ilmaa
pelkäät
jo kuusta
pään
takkua
jakaus
ei riitä ajatteluun
on
vain tunne siitä ja siitä
siis
mututunturien esivalta
Painava
kun taideteos
tuo
rätti
seinäsetti
tunteisiin
Kukko Kuu pakahtuu
tarjoaa
raidemarmeladia jalkaan
tyrävoidetta
otsaan harmaasta rasiasta
Kun
Clack ja Kluck
tekivät
kunkkujen yhteistyötä
Kuntakinte
kiristeli hampaitaan
kasvoi
musta snadisti
sanonko
mitä?
en
no
jotakin muuta
Suo
kuivutti kuivattajansa
sitten
vaan pukiksi kaaliin
tipuksi
ohueen kuoreen
muutti
kansa
vanha
maailma takan takana raivona
Oho,
kello onkin yhtäkkiä
koko
maailmassa jo paljon
pieni
väsymys alkaa
kasvaa
isoksi
ja
koko humpunki muuttuu hollyvilivoodooksi
Maria Nokka
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Rosa & Tom
Tom
Ruusu rinnassa käy ylkä tiedotuksen pinnassa,
mutta
Tom ei Finlandina sovi kortin kulmaan mistään hinnasta.
Vaikka kauneus ruusun sisällä kaikkia vois kohottaa,
kaapissa
Tom saa viettää aikaa ankeaa.
Raossa pakaran, hajussa vanhan makkaran, on voima heikon ytimen,
sen pönkitetyn nahjuksen, joka liivi väristen ottaa valtaa vastaan syleillen.
Voi kapea soturi, jonka herkkä napa vie oudolle polulle,
johtaa puukkoihin.
Kuuletko, Rogozin,
käänny
jo takaisin,
käperry varjoon leijona, hiirenä asusta.
Leipäpala
ei nalkuta,
mutta
kaviaari huutaa aina vain rapua,
viini voi matkalla virvoittaa,
mutta
sodan verellä täytetty malja sielua satuttaa,
pirun vapauttaa riehumaan.
Viisaus
on sulaa ja raukeaa,
se
ytimen kivun tunnistaa,
mutta
ei aikaan muutosta saa,
katsoo
vain, kun tummenee yö,
tyhjyyden
rumpua peto nyrkillä lyö.
Tunnisteet:
kirja,
kirjallisuus,
Maria Nokka,
Seura,
Suola,
Suolasuinen,
Suu
tiistai 2. syyskuuta 2014
jäätelökone
Mirkun kummivanhempien kesämökin
naapurissa asuvan mummon tilanne nousi puheenaiheeksi, kun Mirkku
tapasi kummejaan sukukokouksessa erään keskikokoisen kaupungin
hotelliketjuravintolan tilauskabinetissa.
Siinä hetkessä Mirkku alkoi
päivittelemään asiaa sosiaalisessa mediassa. Vain muutamaa päivää
myöhemmin oli joku perustanut mummokohtalon verkkoon ja se oli
saanut tuhansia tykkääjiä ja lähes kolmekymmentäviisituhatta
ystävää.
Eräs aktiivi keksi, että voitaisiin
jalkautua ja ottaa tilanne haltuun konkreettisesti, auttaa mummoa
joukolla. Tämä ajatus synnytti valtaisan määrän pieniä mummoja
jotka tykkäsivät ajatuksesta.
Päätettiin aika, jolloin
kokoonnuttaisiin mummon pihalla.
Kun kokoontumispäivä koitti,
ilmaantui mummon pihalle neljä ihmistä. Yksi heistä ilmoitti
heti, että hänellä oli kiire joogatunnille, mutta hän halusi
pistäytyä ottamaan muutamia kuvia tilanteen hermolta päivittelyä
varten. Toinen, jo hieman iäkkäämpi nainen kertoi olevansa aivan
uupunut, sillä hän oli ollut edellisenä päivänä
vapaaehtoistyössä, jossa tehtiin suursiivousta syrjäytyneelle
hamstraajalle. Nainen ei ollut varma kestäisikö hänen selkänsä
enää minkäänlaista fyysistä rasitetta. Kaksi muuta paikalle
tullutta kertoivat tulleensa oikeastaan tilaisuuteen vain tapaamaan
hankkeen käynnistäjää, sillä tämä oli lainannut heiltä
aiemmin kesällä aivan uuden jäätelökoneen, eikä ollut
palauttanut laitetta, eikä ollut sen jälkeen vastannut puhelimeen.
Paikalla piipahti pikaisesti myös paikkakunnalla ilmestyvän lehden
toimittaja, joka otti pihalla seisovasta nelikosta kuvan ja kurvasi
sitten uusiin tehtäviin, varmistaen vielä, että kyse oli mummon
pelastamisperformanssista, eikä eräästä toisesta sosiaalisen
median inspiroimasta tapahtumasta, jossa siinäkin oltiin
välittämässä hädässä kärsivästä lähimmäisestä.
Kun henkilöt olivat häipyneet pihalta
yksi kerrallaan, nurmelle jäi muistoksi kätevän cityauton renkaan
jäljet sekä palloksi puristettu nikotiinipurukumin kääre. Mummon
talon ikkunassa verho vähän heilahti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)