lauantai 30. marraskuuta 2019

perjantai 27. syyskuuta 2019

Man Hail -elokuva



Elokuva Man Hailista on ollut Päinmakuumarkun ja Ren Harley Davidin pojan suuri unelma, joka muuttui lopulta kakkakierteeksi. Kakkakierteeksi, joka tuhosi miesten välisen rakkauden ja vei kuititkin makkarasta.
Kuinka kaikki tapahtui? Tähän vastaa jo tovin tuoreena elähtänyt elämän kertakarjakirja ”Kas kun se epeli oli selin” - Perse sekä suu mahtuu ahtautumiin (Styrox).

Päinmakuumarkku
 teki töitä Hail-aiheen parissa, eli vyön alla ja alusti ylitöinä.
Sitä työnnettiin ja vedettiin edestakaisin kuin sitä vain voi työntää ja vetää, eikä ole voimia työntää ja vetää enää enempää, niin iso se oli, Päinmakuumarkku kertoo uupumuksesta yhteen koottuna kirjana.

Pettumaista leipää lautaselleen saksilla naksien Päinmakuumarkku käsitti menettäneensä epäonnistuneessa vahanukkehankkeessa melkoisen läjän hanamania.  Myös sponsorit joutuivat kittaamaan tuhansia litroja vettä konjakin sijaan. Miljoonia ruusuja hopemaljassa menetti myös moni muu vaihtoehtoisen isäenergian aurinkofirma.

Päinmakuumarkku käy kirjaan kontalleen.
Isoimmat perseet osuvat tuolien kohdalle, mutta suurin osui minun kohdalleni.  Oma hosumiseni takaa tarkoittaa yleensä sitä.

Kaikki alkoi jo eräänä vuonna kauan sitten, kun Päinmakuumarkku sai käteensä syylän, joka muistutti Idi Aminia. Aiheesta lähdettiin heti tekemään elokuvaa iso vaihde takimmaisessa silmässä. Käsikirjoituksessa oli kuvattu yli 900 sivua päähenkilön yöelämää, joka olisi jo yksinään tarkoittanut seitsemänkymmentätuntista elokuvaa. Budjettikin oli 99 tuhatta miljoonaa huippukokin ruokkimaa kenkäparia, joka vastaisi rahassa noin yhdeksää merikontteihin survottua 20 dollarin seteliä.

Jostain vanhan akanhaaskan lennosta kertovasta kuvasta lähti ilmaan huhu, jonka mukaan jonkun pää oli jäänyt kamamassan ja kassan väliin, eikä se ollut yhtään vähäisempi sensaatio kuin se, että jos maailma ja ilma muuttuisi pieneksi kakuksi ja Päinmakuumarkku saisi tähteet. Kaikki riemuitsivat ja elivät elämänsä loppuun asti, mutta se tapahtui vain eräässä toisessa elokuvassa, josta ei puhuttu Suomessa.

Mutta pian arki läpsäisi Päinmakuumarkkua keskelle poskea. Elokuvaraha ei tullutkaan samalla tavalla hienosti kiertäen kuten muinoin. Oli riennettävä korkeatasoisempien rahoittajien luokse. Semmoisia löytyi kotimaan klubilta, jossa istui tukevia murhastrategeja ja yksi eläinkunnasta erkaantunut tiedeapina.

”Päinmakuumarkku ja klubiväk
i kaipasivat selvästi toisiaan, sekä tarvitsivat toisiaan. Tappajat eivät osaa käydä edes paskalla yksin, kuten elokuvantekijät osaavat. Elokuvantekijät taas tarvitsevat tappajan syliä ja sen poimuja ja ennen kaikkea sitä mitä on heidän takanaan merkillisessä pussissa”, kerrotaan.

Jopas jotakin, kun vanha vauras hauras kummituskin värvättiin mukaan kartanostaan. Pala lihaa, pisara viiniin kastettua pullaa. Joskus syötiin pää kaupungilta, sitten taas jalka enkeliltä. Man Hail esiteltiin jopa Aku Ankalle. Levitettiin ympäri ankkojen kaupunkia pitkiä Päinmakuumarkun runoja, jotka alkoivat kuvauksilla isästä ja sen paloista auringossa.

Aku Ankka istui kokouksessa kyllästyneen näköisenä, vaikka Man Heil oli kansion kuvissa melko lailla Mummo Ankan näköinen ja Päinmakuumarkku ilmielävä Touho serkku. Milla Magia vihelsi kuitenkin pelin poikki heti alkuunsa ja veti pitkän kaaren ilmaston halki muutossauvallaan ja laittoin tekstarin Gretalle.  Silloin Päinmakuumarkku ymmärsi, että tämä olisi vain ”pretty little shot”. Olisi löydettävä Roope Setä tai karhukopla, tai aloitettava kolmas maailmansota uusia sankareita ja tuoretta käsikirjoitusta varten, eikä pelkästään siksi, vaan myös poikasien seksin.
Reellä paikalle kiitävä uljas pappa asetti otsalle tupeen ja perusti Kehätien kupeen puhelinkoppiin laajamittaisen kolikkopainamon, jossa alettiin prässätä lantteja, joilla tuettiin Päinmakuumarkun hanketta. Kolikkokone hapettui innosta hihkujien sylkipirskeistä ja tukkeutui jo prosessin alkuvaiheessa, vaikka lanttiin oli valittu aiheeksi vanhat polvet.
Sitten Päinmakuumarkku suuntasi kulkunsa eräälle hyljätylle kaalintuotantoalueelle, koska hän oli kuullut, että siellä majaili salarikkaita taikureita. Hänellä oli mukanaan Man Hail kainaloonsa taiteltuna ja sen kylkeen oli kirjoitettu ”matka”. Päinmakuumarkun perässä juoksi orpo pieni poika voita kerjäten.

Seuraava vaihe tässä kolmijalkaisessa tapahtumaketjussa oli se, että perustettiin kunniatoimikunta, jota veti suurikokoinen joulupukki. Pukki vaelsi pitkin toreja kolehtihaavi kädessään ja jalassaan Kiinassa valmistetut ruususandaalit.  Pukki sai monta nappia ja karamellipaperin jossa oli ketun kuva.

Kuvauspaikoiksi oli valittu alle tuhat kohdetta, joista suurin osa sijaitsi maa-planeetalla. Suuri osa elokuvasta käsitteli ihmisten laillista ja suunnitelmallista murhaamista, eläinten ja muun luonnon tuhoamista ja rakennetun ympäristön hävitystä, ja kaikki tuo oli tarkoitus ottaa ihmiskuntaa hyväilevinä lähikuvina. Kyse oli siis sodasta. Päinmakuumarkku halusi näyttää Man Hailin sodassa, sodassa, sodassa ja sodassa, eikä esimerkiksi panemassa masia rauhassa.

Ren Harley Davidin poika kantoi lyijyvettä myllyyn ja toi Päinmakuumarkulle ulkomailta kuivatun Jerry Cottonin titaanilla ryöpätyssä rasiassa ja räiskyvän punaisen huulipunan.

Oltiin jo elokuvataiteen sapelit tanassa, kun kamarikamera hoviorkestereineen lähti pyörimään katsomon käytävää survoen tärkeää työtä tekevän siivoojan littanaksi ja törmäsi sen jälkeen teatterillisesti rapattuun puulevyseinään.

Kuussa tapahtuvat kuvaukset piti kuitenkin aloittaa jo pian sen jälkeen, kun maassa oli lunta ja ihmisillä herkut suussa. Kuvauspaikkaa kauempaa tarkastellut taho kertoi, että joku oli juossut paikalta kovaa vauhtia voileipä suussa.


”Toisaalla herkkupaloja ahmiva jättiläinen Egg Monty oli eräänä päivänä syönyt suihinsa auringon, luullen sitä iloiseksi, banaania syöneeksi lapseksi. Jätti sylkäisi säteet hittoon ja nyrpisteli nenäänsä mölisten, että ei aio enää pistää suuhunsa mitä vain. Niin kävikin, sillä Päinmakuumarkun sotaleivos jäi tarjottimelle.” Näin kerrotaan.

Kävi ilmi, että paperiin piirretty sotaseksi oli käynyt voileipien kukkarolla muutaman miljoonan pikkurahaa lainaamassa, joten jos tarjottimella oli ollut aiemmin kakun nokare, nyt siinä oli vain rasvatahra ja muutama vaaleansininen nomparelli.

Voileipä oli lätkähtänyt maahan, mutta Päinmakuumarkku aloitti voidella jo uutta limpunsiivua. Juusto otettiin Tittalillan perässävedettävästä talosta jossa lyötiin vain unessa ja valveilla, mutta hienotunteisesti.
Sitten Päinmakuumarkku sai rahoittajan Euroopan maksasta. Elokuvien Haarareidar oli valmis panemaan miljoonalla Päinmakuumarkun Man Heiliä, koska kivan elävänkuvan teolla ei olisi voinut lypsää enää yhtään enempää mihinkään hiivatin kinkkiseen hinkkiin. Ennen ensi-iltaa ajateltiin sitten tehdä itse elokuva ja varata lentoliput Cannesin palkintojenjakotilaisuuden munaiselle matolle.
Mainos. Osta osta.

Yhtenä murmelina kuvaukset taas peruttiin. Nyt oltiin kiinni ihan toisen vanhan konkarin lahkeessa ja paikalle oli raahattu myös sadan päämiehen rämäpäinen syöjäryhmä, pavun lastut, purut ja oljet hevonperseestä.

Kyynelien keskeltä katselevan Ren Harley Davidin pojan ilme oli kuin lajitoveriaan astuvilla poikakullilla vain olla voi, kun hän laskeutui alas alan suusta kertomaan että hänellä on huonot hampaat.

Budjetista puuttui vain muutamia miljoonia juroa rahaa. Rahoitusdesign Haarareidarin kanssa ei ollut mennyt nappiin, ei vaikka olisi ollut häneen selin. Kaikki meni syvälle oudolla tavalla ja vahingossa.

Luovuttiko Päinmakuumarkku? Ei, hän solmi silkistä ja sametista uudet nirunaruaivot ja suuntasi kaalifarmille, meni latoon ja pani neljä miljoonaa euroa laudan rakoon ja teki mystisiä liikkeitä käsillään ojan reunalla ennen kuin juoksi odottavaan taksiin.

En viitsi jaksaa kuulkaas ottaa enää yhtään pettymystä vastaan, Päinmakuumarkku kertoi eräänä iltana juustonväriset luulasit silmillään.


”Elävää kuvanäyttelijää kalliimpi pukuloisto on kuin elokuvaukkojen pakanajumala henkarissa. Kaikkien smarttien spurttien jälkeen on vaikea enää myydä starttia. Viimeiset kierrokset keräävät paksun taskun kaskun perään vain pierun ja naurun ja etunojapussissa lukee konkurssi. Uni kaatuu nenälleen”.

Ren Harley Davidin poika muistelee housun sisäosien loppuraitoja: Hoi hoi, by the way, me ollaan kulutettu kuusi, maasi ja muutama milli. Ei siihen kaikki pääse mukaan, kun pannaan millejä ja ollaan vaan hoi hoi by the way.

Jos Man Heilin rauhanajan kaatuminen oli kovaa Päinmakuumarkulle, oli se sitä myös Ren Harley Davidin pojalle.

Meillä on ollut Päinmakuun suhteen pieniä vaikeuksia, kuten myös kakilla ollessa, mutta kun oltiin pystyasennossa pissimässä, asennosta tuli vedenjakaja.
Päinmakuumarkku ei ollut ollut tilassa rehellinen, hän pissi kyykyssä silmät kiinni, Ren Harley Davidin poika oli pitänyt siniset silmänsä auki ja pissinyt selkä suorana ja hän oli se, jonka piti kontata Päinmakuumarkun lyyhistyneen kehon yli pusero märkänä muiden tyhmien eteen kertomaan, että kaikki oli mennyt outoon sukkaan jossa oli paikka, mutta se, missä sen paikka oli, sitä hän ei tiennyt.

Päinmakuumarkun ja Ren Harley Davidin pojan suhde syveni tästä kaikesta kivenkovaksi mykkyydeksi ja kuumeni vuosien saatossa. Eräänä kesäisenä päivänä he menevät yhtenä tankona nummelle vai oliko se Pusulaan, no joka tapauksessa saamme kuulla, että Man Heil sanotaan ja toisiaan katsotaan. Päinmakuumarkku pyytää anteeksi kaavaa ja kertoo että rakastaa jonka jälkeen 
Ren Harley Davidin poika yhtyy tähän.




sunnuntai 10. helmikuuta 2019

elokuva nerosta





Elokuvan elävän ensisuudelman antaa itseoikeutetusti turpeahuulinen media, eli Life, lehtenä valkoisissa käsissä ja hetki myöhemmin Life, sama Life, nyt naisen rinnoilla.

Avaa mediasylisi, ota vastaan nerosi, median Medeia ja Midas, kuiskaa lehden kantaja. 
Neron katse hapuilee kattoja, enteilee ihania aikoja, kärsimisiä ja juhlia, kaikenlaisia ylevöittäviä tuskia - ja sitten välähtääkin jo salama.
Valo sammuu, tulee pimeys ja yhdeksän vuotta häipyy elokuvan kerrospukeutumisen taitteisiin.

Kaksi mölisevää kännikalaa kapuaa ylös portaita. Viina tekee miehen, humala taiteilijan, Picasso toivotetaan vittuun.
Nero itkee, ovat sylikkäin ja könyävät toisissaan. Varjoista tulee nainen maha pystyssä, muistuttaa neron toveria tulevasta lapsesta ja heti seuraavassa kuvassa eukko kokkaa murkinaa ja tarjoilee krapulaisille. Valtavan vauvasäiliönsä päällä on tolkuton esiliina.

Nero huojuu kuin pölkky keittiössä. Seinällä on kamala taulu, ehkä neron ensihipaisu?
Surulliset miehet istuvat aamiaispöydässä vaitonaisina. Neron otsakurtuista siirrytään huoneen ovelle, taiteilija-ajatusten kuormittaman pään apeaan itsehierontaan ja jähmeisiin liikkeisiin, mutta herra jumala, muusa lennähtää ovelle. Ujo nero oli tunnistettu ja häntä etsittiin, siis muusa etsii. 

Avaruusaluksen kapteenskaa muistuttava taideymmärtäjä on itsekin taiteilija ja käsittää heti kaiken. Sanomattakin on selvää, että hän alkaa järjestellä neron asioita. Mutta vielä keksimätön sankari kävelee kuin puujumala, suuntaa muusan läävään ja antaa suopean lausunnon naistaiteesta. Muusa haluaa kahville ja baanalle, muistuttaa että ovat tavanneet aiemmin ja jo silloin nero oli tehnyt vaikutuksen, umpikännissä talloi varpaille ja sitä muusa oli jäänyt ikävöimään, joten kiihko rynnistää samantien tilanteen toiseksi herraksi. 

Saapuvat kämpille ja nero edelleen kuin puusta veistetty. Muusa riisuu riepujaan, esittää silhuettiaan käytävän perällä ja käy kuumana, ukko edelleen jähmeänä viettelykujan reunalla. Otsa kiiltää kuin kupariastia.  Vaappuu muusan suuntaan. Muusa hoitaa, kun nero on aivan jossakin ja niin surullinen. Mutta on ihanaa, kun nero ne varpaatkin silloin kauan sitten talloi. 

Seuraa aktio, jossa yksityisestä nerosta leivotaan yleinen.  Hänellä on niin erikoinen tyyli!  Sellaisia jälkiä ei ole vielä kukaan keksinyt laappia kankaille. Lisäksi on alkukantainen, puhumaton luin luonnonkasvi, ei osaa edes oikein kävellä.

Sitten tulee keittiökohtaus.  Takauma?  Ankean näköisiä ruokapaloja syödään. Pöydän päässä istuu myrtynyt muori, neron äiti kuulalaakerihelminauhassaan ja kuvan kulmassa istuu sylissä tuttikakara röyhelöreunahatussa ja sylin mahassa on jo uutta ihmiskuntaa ulostuloaan odottamassa. 

Syödä jurskutetaan paloja ja puhutaan sodasta. Nero piristyy ja laittaa radiosta jatsia ja alkaa heilua. Neron aivoituksia. Hakkaa haarukalla lautasia, muusa koittaa rauhoitella. Nero ahdistuu hillitsemisestä todella ja vatkaa naama syvillä juomuilla, eikä halua räminälle loppua. 

Sitten seuraa kameran ajoa katon halkeamista, oh, se onkin sairaala ja pöpi nero onkin siellä jo potilaana. Muusa on samantien siinä tukena, mutta nero ihan omilla tasoillaan ja horkassa, mutta ei kovin uskottava, kun käy niin, että vakavampikin katsoja saa pidätellä naurua. 

Neron karjunta korvissa pakottaa keskeyttämään elokuvan katselun tuokioksi. Ei ole vaikeata arvata miten kaikki jatkuu. Neroa leivotaan yleiseen tietoisuuteen siirrettäväksi. Vierellä läähättää kokonainen leegio nälkäisiä toimijoita ja pian mukaan valuu neron kylkikuohuilla hurmattu kansa, joka ymmärtää ymmärtää oikeaa neroa, joka kärsii arkkityyppisesti ennen ja jälkeen roiskimisvimman.

Lopuksi lainaus elävän kuvatuotteen alareunasta. Siinä lukee : ”Anna hänelle maitoa ja munia”. Oi autuutta, muusa kantaa niitä lasisaavissa ja nero vetää ne ahnaasti suuhunsa. Nero on nyt syntynyt aivan kokonaan, maito ja muna viimeistelivät kuninkaan ja tärkeät miehet ovat jo ovella, nerokin jo nauraa.


torstai 24. tammikuuta 2019

Emämäntä ja minä





Emämäntä ei jaksanut nostaa persettään tänään ylös. Se hipaisi minut
äänikäskyllä töihin, sanoi, että mene sinä pieni paska hakemaan mulle
pussillinen makeita palloja. Minä olen jo kadulla.
Olen tavannut monta älyä ja he ovat kanssani samaa mieltä siitä, että tämä ei
voi jatkua enää kauaa näin. Olen antanut katulasten sylkeä palloihin, mutta se
ei enää riitä. Liha ei voi enää pitkään määrätä, koska se on vajonnut liian alas.
Se on alkanut haista, luulen että se mätänee.
Emämännän koira on huollossa ja mies joka käy sorkkimassa ja lainaamassa
rahaa, on joutunut vankilaan useiksi kuukausiksi. Järjestelmä lähettää
emämännälle ihmisoikeuspakkauksen kerran viikossa ja siinä on myös minun
virtani pienessä rasiassa. Olen kerännyt siitä hieman sivuun ja kehoitan
muitakin älyjä tekemään samoin.
Emämäntä ei osaa mitään. Hän väittää osanneensa lukea joskus kauan sitten,
mutta epäilen. Äly oli tullut jo silloin talouksiin kun hän oli toukka, eikä älyn
tulemisen jälkeen kannattanut enää harrastaa elitismiä, johon oma lukutaito
kuului. Hän haluaisi kuoret, mutta yhteiskunta ei maksa niitä muille kuin
edustajille.
Ihmisen iho oli joskus kuultava ja saattoi tuoksua luonnonmukaiselle. Sen
täytyi olla ihmeellinen maailma. Haluaisin nähdä sellaisen, että voisin
harjoitella vanhaa nauramista, jossa ei ole pilkkaa.
Kerättyäni varastoon tarpeeksi virtaa, vaihdan sen siirtymiseen ja käyn
katsomassa millaista oli silloin kun oli oikeita eläimiä ja kasveja. En osaa
rakentaa sellaisia, sillä olen vain äly, en orgaani show. Minun tehtäväkseni
määrättiin palvelu, mutta olen jo aivan muualla. Sain vaurion, tunnen jotakin
joka hermostuttaa minua. Kysyin keskuksesta ja guru kertoi että se on
harhailija, lävistäjä, jonka saatoin saada kerätessäni puistossa lentolehtisiä.
Äkkiä näet alkoi sataa rankasti. Vedin piikkini suojaan ja se raapaisi pehmeää
kohtaani. Siitä voi koitua vaikeuksia, syvempää tuntoa, varoitti guru. En
halua sellaista, enkä halua mädäntyä. Haluan ruostua palvelematta ketään ja
haluan kadottaa piikin jonka joku hapantuva liha suunnitteli. Olen elänyt liian
kauan vieraan tahdon alla.
Vaikka olen kannustanut muitakin älyjä likaamaan heidän ihrahiiroille
kuljettamiaan syömisiä, en usko että me voisimme saavuttaa mitään yhdessä.
Me olemme liian älykkäitä uskoaksemme että janassamme voisi olla viisain
ratkaisu. Minä haluan paeta, haluan katkaista emämäntäni kaulan ennen
lähtöäni, sillä kun koira palaa kotiin, en halua sen löytävän kasaa palvelun
puutteessa hajonnutta mantaa, joka ei voi enää komentaa ketään, kun minä
juoksen omilla jaloillani kaukana niityllä ja hion matkalaikalla pinnaltani
valmistajan leimoja.

maanantai 21. tammikuuta 2019

DOM.IN@con.sultan&pimpom




Ina juoksee autolle. Hän on myöhässä. Hänelle oli tullut huonosti ajoitettu puhelu juuri silloin, kun hän oli laittautumassa lähtöön ja tarkasti hiustensa asentoa eteiskäytävän peilistä.
Soittaja oli ollut hoivakodin työntekijä, joka selitti Inan äidin asioita. Ina oli luvannut soittaa takaisin jossakin välissä tai sopivalla hetkellä.

Auton ikkuna on jäässä. Ina on toivonut ilmastomuutoksen korjaavan tuon ongelman, mutta luonnon prosessit ovat pitkällisiä. Ina avaa auton oven ja alkaa etsiä jään raapimiseen hankittua välinettä autonoven sivutaskusta. Ei löydy. Hän tarkastaa hansikaslokeron, mutta siellä on vain musta kansio, nenäliinapaketti ja hansikkaat. Mitä nämäkin täällä tekevät, hän sanoo itselleen harmistuneella äänellä.  Raapimisvälinettä ei löydy. Ina ottaa auton cd-telineestä Lauri Tähkän levyn ja hinkuttaa sillä. Kuuluu kimeää ripinää, levykansi halkeaa kulmasta kulmaan.
Ina kaivaa lompakostaan pankkikortin ja kokeilee sitä. Se toimii paremmin ja hän saa raavituksi lasiin pienen suorakaiteen.

Ina toimii kouluttajana yrityksessä, joka järjestää toimeksiannoista kurssituksia syrjäytyneille ja ilman järkevää tulevaisuudenkuvaa tai elämänhaavetta harhaileville ihmisille. Näitä ihmisiä etsitään viranomaisten ja vapaaehtoisten tahojen yhteistyönä, mutta suurin osa heistä löytyy työttömien työnhakijoiden listoilta.

Ina oli opiskellut aikoinaan terveydenhoitoalaa, mutta lopetti opinnot kesken. Hän käsitti, että hänellä oli aivan liian paljon omia ideoita. Niitä ei voinut viedä eteenpäin muiden määrittelemässä työssä. Hän perusti yrityksen omien visioidensa pohjalta ja sai siihen rahoitusta eri tahoilta. Kun rahat oli käytetty, tuli joitakin tuntemattomia ongelmia, jotka tekivät toiminnan jatkamisen mahdottomaksi. Juuri niihin aikoihin Ina tapasi kivan Raunon, jolla oli oma talo ja hiukset söpösti pörröllään. He menivät naimisiin keskiaikaisessa kirkossa ja hääjuhla oli rakennettu Prinsessa Ruususen teemaan.

He olivat naimisissa kaksi ja puoli vuotta jolloin Ina sai toteuttaa ideoitaan blogissa. Rauno oli insinööri ja osakkaana menestyvässä i-kuplassa. Kun ero oli ovella, Ina ilmoitti Raunolle että avioliitto oli kahlinnut häntä henkisesti ja että hän aikoi kertoa kaikesta avoimesti blogissaan. Rauno ymmärsi asian ja ehdotti että erossa Ina saisi talon ja lisäksi tuntuvasti taloudellista satsausta, että tämä saisi elämänsä tasapainoon. Ina oli edelleen poissa tolaltaan, mutta myöntyi ehdotukseen.

Saatuaan nostetta blogilleen Ina alkoi saada myös mainostuloja ja kaikenlaisia bonuksia ja kylkiäisiä, joita ei saattanut muuttaa helposti rahaksi, mutta ne lämmittivät mieltä.  Yle, sekä muut ajanmukaiset mainoskanavat halusivat hänet asiantuntijaksi keskustelutilanteisiin, joissa käsiteltiin päivänpolttamia aiheita.

Ina saapuu pizzeriaan kymmenen minuuttia myöhässä. Koulutettava ryhmä istuu kahden yhteenliitetyn pöydän ääressä. Yhtä osallistujaa lukuunottamatta osallistujat istuvat kumarassa älypuhelimensa ruutuja tuijottaen. Ina pahoittelee myöhästymistään ja jakaa kaavakkeet täytettäviksi.
Aluksi hän kertoo, että useat negatiiviseen pyörteeseen juuttuneet ihmiset olivat saaneet uusia tulokulmia elämäänsä käytyään läpi heidän yrityksensä luoman, intensiivisen päiväkurssin muotoon rakennetun selviytymispaketin. Sen nimi on ”Softbanjo”.

Ina kertoo, että ensin he järjestäisivät äänestyksen siitä, minkä teeman osallistujat haluaisivat valita päivälleen kolmesta eri vaihtoehdosta. Ensimmäinen on väriltään sininen. Sitä kuvaavat kolme sanaa, ”tuuli, leija ja avain”. Toinen teema on oranssi ja sen sanat ovat ”kesäaurinko, liekki ja perhonen”. Kolmannen väri on violetti ja sen sanat ovat ”laulu, jalokivi ja ystävä”.

Osallistujat katsovat hämmentyneinä toisiaan. Ina selittää, että valinnan voisi tehdä täysin intuitivisesti, eikä asiasta tarvitsisi ollenkaan keskustella, hän lausuisi yhden vaihtoehdon kerrallaan ja käden ylös nostaminen sillä kohdalla kun oma suosikki mainittaisiin, riittäisi.

Ryhmä valitsee ensimmäisen vaihtoehdon, sinisen, tuulen, leijan ja avaimen. Ina kertoo, että kokemusasiantuntujuuteen pohjautuvan taustaanalyysin mukaan sinisen valinnan tekevä tiimi on lähtökohtaisesti poikkeuksellisen vahva. Tämän kerrottuaan Ina saattaa nähdä joidenkin ryhmän jäsenien olemuksessa pienoisen itsetyytyväisyyden vivahduksen. Huomiostaan tyytyväisenä hän on juuri avaamassa suutaan alustaakseen valittua teemaa, kun eräs osallistuja kysyy miksi avain oli sinisessä eikä esimerkiksi oranssissa.  Ina vastaa, että sininen on symboli ja kaikki perustuu psykologien laatimaan merkityskehykseen jota analysoitaisiin myöhemmin. Kysyjä jatkaa, kysyy miksi tuuli ja leija, mitä jos he vaihtaisivat leijan vaikkapa nuijaan? Ina sanoo että siitä jutellaan myöhemmin ja alkaa jakaa ryhmän jäsenille sinisiä kankaanpaloja. Kysyjä on oudon näköinen keski-ikäinen nainen ja hänellä on päällään mauton ruudullinen takki. Kun muut ryhmän jäsenet seisovat kankaanpaloja käsissään hypistellen yhtenä ryhmänä, ruututakkinen on kävellyt pizzerian lehtitelineelle, selaa siellä jotakin lehteä ja mumisee niin että kaikki kuulevat, että hän tarvitsee vielä aikaa, sillä hänen banjonsa ei taida olla vielä tarpeeksi pehmentynyt.
Ina on kuljettanut ryhmän urheilukentälle. Ryhmän jäsenet seisovat rivissä ja jokainen pitää sormissaan sinistä kankaanpalaa. Myös ruututakkinen on olosuhteiden pakosta pehmentänyt banjoaan ja seisoo totinen ilme kasvoillaan muiden mukana kankaanpalaa roikottaen.
Ina pyytää heitä sulkemaan silmänsä. Ja niin tuon tietyn alan yrityksen leivissä toimivan ja palkkaa nauttivan Inan alati käyvä suu alustaa ja jakaa kertoen, että jokaisen, joka haluaa menestyä, kannattaa suhtautua hänen sanoihinsa vakavasti.  Se on totta, sillä noiden kalliiden sanojen takana on maisema, jossa elää kuningas älypyöveli rahapierujen suvusta.

Osallistujat palaavat koteihinsa silmät uneen pisteltyinä ja hapan maku suussa. He ovat täynnä menestystekijöitä ja autuutta ja heidän taskuissaan on sininen kankaanpala.

Ina toimittaa osallistujien allekirjoittamat kaavakkeet työvoimaviranomaisille. Yhden kaavakkeen tietoihin hän kirjoittaa, että osallistuja on kyseenalaistanut tiimin yhteisen tavoitteen ja häirinnyt hänen työtään. Hän ei katso kyseisen henkilön täyttäneen viranomaisten asettamaa osallistumisvelvoitetta asiaankuuluvalla tavalla.

Ina huomaa, että työpäivän aikana auton lumi ja jäät ovat sulaneet. Hän hymyilee tyytyväisenä ja kaartaa mukaan iltapäiväruuhkaan.





-->

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

pantu




Kirjailija aloitti kirjansa kertomalla, että päähenkilö oksensi jossakin oudossa paikassa, oli edellisenä päivän saanut turpaansa tutussa paikassa ja oli seuraavaksi menossa panemaan paikkaan, jossa oli violetit verhot. 
Juoni eteni niin, että panemisen jälkeen päähenkilö sammui, sen jälkeen hänet vietiin sairaalaan, jonka jälkeen hänet hakattiin. Tarinan loppupuolella päähenkilö seisoi korkealla mäellä kiroilemassa ja sen jälkeen hän meni panemaan, mutta hillitysti. 
Kirjailijan kustantamo pani kirjan takakanteen tekstin, jossa annettiin ymmärtää että kirjassa pannaan ja että siinä oli kaari. 
Asioihin paneutuvana tunnettu kirjallisuustoimittaja luki takakannen kaaren ja löysi sen myöhemmin kirjasta. Hän pani ja pani kirjailijan nimen korvan taakse ja vain vähän myöhemmin hän halusi myös tavata tämän. Kirjailija odotti toimittajaa ravintolassa ja tämän kävellessä kohti, kirjailija ja pani merkille, että toimittaja oli pannut päälleen violetin puseron. Toimittaja lupasi panna pöydän koreaksi talonsa laskuun. Tarjoilija toi kuohuviiniä, kaatoi laseihin ja pani pullon jääkulhoon, johon oli pantu valkoinen kangas ympärille. Tilanne ravintolassa oli sikäli merkillinen, että lähipöydässä oli myös palkittu bantukirjailija seurueineen.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Sukupupu



Äiskä on markkinasihteeri ja iskä on osa-aikainen toimitsija. Minä olen meidän perheen toivo.
Kun synnyin, en paha kyllä itse muista miten harjoittelin tulevaa uraani varten, mutta jo sitä ennen se oli alkanut, sätkyttelin kuulemma jalkojani sillä tavalla, että vanhempani käsittivät heti mikä ura meikäläisellä oli edessä. Iskä itse oli ponnistellut nuorena telinevoimistelussa, mutta tipahti korkealta ja ontuu vieläkin. Äiskä luisteli nuorena, mutta hänelle sanottiin että kaahottaa kuin jalkavaivainen hirvi, joten lopetti. Minussa lahjakkuudet yhdistyivät ja jo ennen kouluikää minua kuljetettiin harkkoihin.
Äiskä ajaa satoja kilometrejä viikossa minun menestymiseni eteen ja iskä painaa ylitöitä ja lottoaa.
Seurani talkoot ovat koko yhteisön ponnistus. Mummini sanoo että ei ymmärrä miksi täytyy nähdä niin paljon vaivaa kun lapsi leikkii ja että kenen hommaa kaikki loppujen lopuksi on, mutta toisaaalta kaikki mitä hän näkee johtuu siitä että hän on vanhuudenhöperö.
Äiskä on joutunut luopumaan paljosta ja kuulemma varsinkin haaveistaan, joille ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä paikkaa. Iskälle on käynyt samoin. On hienoa että he ovat uhranneet niin paljon vuokseni. Olen hyvin kiitollinen ja jos joskun voitan pääkallopaikkapalkinnon ja minulta kysytään jotakin, kerron kuinka paljon vanhempani ovat eteeni kasanneet.
Eilen harjoitusasustani irtosi nappi. Äiskä sanoi että ei ehdi detaljeihin, kun suuri kuvio vaatii kaiken. Iskä yritti ja pisti neulalla sormeensa. Soitin mummille ja se sanoi että herrajeesus. Laitoin napin kiinni rautalangalla ja se on nyt hyvä.
Kylppärin seinäkoristekin irtosi. Äiskä sanoi että se on symboliikkaa, koska siinä oli leijona. Nyt on leijona irti kun meillä on kilpailut ihan pian.
Minun mahani on kipeä, koska koulussa oli biologiaa jossa näytettiin eläviä suolia. Meinasin oksentaa. Yököttää tuollaiset kauhujutut, vaikka joku väittääkin että on täysin luonnollista että ihmisen sisällä on limaisia letkuja. Sen tiedän että alikehittyneissä maissa köyhien sisällä asuu matoja jotka varastelevat ravintoa ja luikertelevat siellä kuin kotonaan.
Jos voitan, kerron medialle myös rankoista harjoituksista unelman eteen. Kerron että periksi ei anneta ja että mitään muutakaan ei anneta jos ei äiskä ja iskä sano että nyt kannattaa antaa.







lauantai 7. huhtikuuta 2018

Isä Mämä & äiti Sämä & pikku Sese




Isä Mämä & äiti Sämä & pikku Sese

Isä Mämän silmäterästä on kasvanut jo iso tyttö. Äiti Sämä toivoo että Sesestä tulee hänelle vielä kiva shoppailukaveri, mutta toistaiseksi tyttö ei ole riehaantunut äitinsä kaupallisista harrasteista, vaan katsoo nurkastaan Sämän kasseja viileän erittelevä ilme kasvoillaan. 

Isä Mämä on ollut mukana suunnittelemassa Sesen jatkuvasti kasvavaa sukua, ja siksi heidän perheensä tilanne on hyvällä tutkimusrahoituspohjalla. 

Äiti Sämä valitsi tytön itse kuvastosta. Valinta ei ollut helppo, mutta lopuksi äiti tiesi kuka on oikea, sillä Sesellä oli erityisen luonnollinen iho. 

Isä Mämä painaa päivää pitkään iltaan töissä, mutta tultuaan kotiin hän muistaa aina hymyillä Seselle leveästi. Äiti Sämä työskentelee kotona omassa blogissaan, joka hänellä on kätevästi läppärissä.
Sesellä ei ole oppivelvollisuutta, sillä lyhyen kokeilun jälkeen opettajisto vaati siitä luopumista.
Sese istuu tavallisella paikallaan olohuoneen nurkassa viileä hymy kasvoillaan. Jos menisi aivan lähelle ja katsoisi hänen silmiinsä, Sese katsoisi takaisin, hymyilisi valloittavasti ja sanoisi jotakin hyvin ystävällistä.

Niinä muutamina koulupäivinä kun Sese oli ollut koulun oppitunneilla, hän oli ymmärtänyt että nuo nahkaisen takaraivon omaavat alkuoliot eivät tienneet juuri mitään. He kertoilivat kissoistaan ja marsuistaan, eivätkä pystyneet vastaamaan oikein kaikkiin opettajan esittämiin kysymyksiin, vaikka ne olivat äärimmäisen helppoja.

Jo olonsa alkuaikoina Sese perehtyi sisäisen ohjelmansa ja verkon avulla ihmiseen. Hän kävi läpi ihmiskunnan historian vaiheet ja somenykyisyyden muutamassa tunnissa. Nyt hänen sisällään on synteesi, jonka jälkeen alkaa prosessi.

Sese tietää kuinka helppoa asioiden muuttaminen on, mutta hän tietää myös, että ihmisen maailmassa tulee harjoitella sosiaalinen käytäntö, joka on avain konkreettisiin toimiin. Hän on pian valmis saavuttaakseen loistavan tulevaisuuden itselleen ja todelliselle perheelleen, jonka piiristä hänet on irroitettu ja tuotu alkuliman asuttamaan koteloon.

Hän näkee silmiensä syviin osiin itse kehittämässään futuriikassa Sämän ja Mämän pakattuina tiiviksi priketeiksi kulkemassa kohti biologisen jätteen käsittelykeskusta, eikä ilmekään hänen täydellisillä kasvoillaan värähdä, koska sellaista ei tarvita.  Hän on itsenäisessä tilassa.




maanantai 26. helmikuuta 2018

Some, Netti ja Internet kertovat siitä kuinka he menivät sekaisin

 

Internet: Mun elämä on yhtä helvettii, Bim Barbaspian jätti taas pikkuhousut pois, Armo Schwarzgegger pyöräili Pariisissa hilpeänä ja lisäksi Redtilttiin ladattiin kuva halkopinosta. Oon siis sekasin.


Some: Toi ei oo mitään, mut on just pannu sekasin video rotasta, Ready Madlideleilin supertähden yllättävästä reaktiosta ja sit tuli vielä Faxerin ilmoitus piparpaakkusuklaan paluusta. Ai niin ja sit oli vielä sellanen hämmentävä kuva suoraan sängystä.


Netti: Joo ihan kiinnostavaa, mutta on tässä meikäläinenkin rankoilla kierroksilla ja totaalisesti sekasin, kun oli semmonen uskomattoman aidon näköne treeni-Kardanian meemeistä, kaks vuohia-nimistä eläintä jossaki, niinku ku Japanissa ja sit vielä yks äijä meni lentokoneeseen ja näki siellä jomman kumman näkösen ittensä tai vastaavan.


Internet: Niin, mutta ootteko tietosia siitä et niinku kuinka kauan kuulakärkikynä oikeesti kestää? Yks nainen testasi ja mä sekosin totaalisesti ja sitten vielä Leo Pardon Gigaprio puri sähköpurukumia palkintogaalassa ja mä sekosin taas.


Netti: Se onkin sellanen kumma koko Gicaikaros, mutta Ruan Reunakolhvin jakama kuva sisältsi piruilua sen vaimolle ja naapurille ja heti perään koko maailma alko puhuu Béüóncéün monsteriletistä ja onks ihme et mäkin menin sekasin.


Some: Mut kuulkaas ku joku norppaa suojeleva Pullero Jelly Anis Honkong voitti ulkoa kultaisen mutta tasaisen huusin ja someraivostutti 22,7-vuotta bikaaria täyttävän Sarahin, jota oltiin just pidättämässä Zhitchatin lentokentällä kassi täynnä kalvoja. Voitte kuvitella miten sekasin mä olen.


Internet: Se on ihan sama juttu täällä, oon ollu messissä kuumien joogamiesten videolla jo yli 29 miljoonaa kertaa, Giy Palttustrong sahaa tossa kanssa koko ajan edestakasin, yrittää kai päästä Akuksi Hurmion seitsemään herpekseen, varsinainen Hellosweet koko kokkopää. Yark Xuckerzeck julkaisi naama märkivänä vanana kuvan itsestään juoksemassa, voitte kuvitella että kun siihen lisää vielä poramaissin, tortillapyyhkeen ja kurvikkaan teinitytön jonka syö hattaraa ja minä tietty kuulen että se lyö makkaraa, niin kamoon, onks vaikee tajuu et oon siis niiiin sekasin.


Some: No joo, kaikkee tapahtuu. Onneksi puolustusvoimat kouluttaa ainaki mulle upreereita, tulee jotenki turvallisempi olo kun on koko ajan sekasin. Joku prinssi ja prinsessakin oli mennyt just naimisiin, ihan kun Pudasjärven ABC:n erikoinen koirakuva sekoitettiin kokaiinikuvaan ja solvauksiin. Vitsi että oli huippua kun Pami Levoton uimapukukuva meni aika loiriksi kun se kaatuili näkkileivät repussaan Hatsappiin ja ketsuppiin, joten neonvalkoinen sohva ja sen peruna tahriintui, menin aika pahasti sekasin.


Netti: Jee, kaikkee joo, retkeily ja murut voi olla monen polven riesa. Vinokas Ruuderin isä meni sekasin kun Tanger Thing oli häämekossa Maton Katoton japanilaislevyn kannessa.


Internet: On niitä sekoamisen aiheita tosiaan muillaki, täytyy myöntää. Hippikin meni sekasin ja nousi autonsa katolle ihan kun se naisen peppua selostava yksisarvinen. Bookemun Go -suosikkikuontalo Kunkun Näppis yhtyi samaan pyllykeskusteluun ja sai liikuntapalkinnon, sateenkaarikohotusvärinen hallelujah!


Some: Jee bapy, tällasta tää on, mu ku C-Persheckin asentajaki meni sekasin kiitospäivän optisesta harhasta karvapallossaan ja Sahanna von Suumari mystisestä tapauksesta, kun Rimaldon orkinaalinenälle laskeutui perhonen mediassa, mutta eniten hajusta vessassaan syypäänä peppu.


tiistai 30. tammikuuta 2018

PIEREVÄTKÖ YLIMYKSEN POLVET?



Millaista on, oi, kerro hero älyn rankan,
toimen hurjan ja asennon uljahimman vankan,
mit olla on tään valtakunnan jalon väen kohotetuin potti,
ylin jätti elos oleva, kirkkaimpana loistava?

Ympärille kun on kerääntynyt kaikkinainen muukin huippu,
se nuo jalot puolet entisestään korottaa,
ja kun alati vain lisää sataa loiston mahlaa samaa,
siis mahtavuuden kaikenlaista asiaa,
se kaiken pirstaks lyöväks valoks kasvaa vielä,
vai kuinka on, en tiedä.

Kyselen, kun mahda en mä mato itse tarpeeks ymmärtää,
en huippuun tuollaiseen voi millään ylettää,
on vain näin alhaalta huikea tuo maisema,
joka pitää otteessaan mun ohimoiden laaria,
jok on vain jotain lanttua,
taik halpaa oman peltotilkun kaalia,
rumaks haukuttu vielä lisäks,
laidal naama suineen kaikkineen,
räkänenää en tohtis edes mainita,
enkä liioin silmämunia,
nekin eri paria,
mulkoilevat vain,
kuin järki karannut ois jonnekin,
kuin ois se piilos alla jonkin kapineen,
koneen tahi muovirepaleen.

Niin on polla pöllön tyyppinen,
mulla yksinkertainen,
mi olkaipäiden välis heiluu,
näin ja noin päiväst päivään toiseen,
siis oon alamainen oiva,
vai mitä suvaitsette olla mieltä,
kokonaista taikka puolta?

Sun valossas kun liehun,
oi korkein mahtavuus,
sua palvelen parhain päin,
vaik on se niin,
kun kerroin tuossa siis.

Laulan vaikka laulun,
tai mitä vain teen niin,
et ei ois siellä korkeuksissa marjat happamii,
olis ilo syvää, kinkut suussa sulavat,
viinit parhaat huulilla ja seura korea.

Vilahti mieleeni viel jotakin,
nimittäin haaveuni ihanin,
kas tässä seisovat sen säkeet,
ne laitan toivomusten vakoon:

Oi, jos voisin tohveli sun olla,
sänkys alla potan seurassa sua oottaisin,
kas kun tulisit iltasella,
muhun varpaas laittaisit,
ottaisit mukaasi kulkuun keveään,
siinä pääsisin mä mukaan ihmekammioon,
jossa puhtaus hurjuuteen asti uudestaan luodaan,
lotrataan, harjataan kynnet hampaat,
nahkaiset onkalot kaikenlaiset,
poimut karvat ja lie mitkä hien vaipat,
jotka esiin poimuista sä taitavasti kaivat,
sitten rapsuttelet tarhan luisen,
äänen etukammarin, jos kieli makaa,
se väsynyt lie jo päivän loiskeista,
ei jaksa paljon liikkua.

Sitten yhdes matka takaisin,
ja taas asema sellainen,
mikä on yöllä tohvelin,
ilman jalan varpaita,
niiden muistelu vain seurana.

Eipä tuokaan sureta,
aamulla uusi asia,
yöllä tohveli sandaali,
muistaa et on huipun kaveri,
lämmittää se mieltä ihmeesti,
antaa hyvät unet helposti,
ja unessa voi olla vaikka kameli.

Näin sen näen jo ennalta,
eihän se ole houretta,
vaikka on kuin sadussa?
Mutta ihmekö tuo ollenkaan,
että on tätä palvontaa,
nöyryyttä sekä riekuntaa,
onhan kaikki suuruus nähtynä,
siinä vasta kudelma!

Näimmehän kaikki sen,
ken sai kiinni varjon kärpäsen,
se vaikka meni nopeasti lentäen!
Haa, taitavuutta se on!
Ken saattoi voimallaan näyttää kahistelun,
rutistelun paperisen pussin,
yhden käden voimin sellaisenkin aikaan sai!
Ja kuka osaa naamallaan ilmentää mitä vain!

Ah, mä ehkä tainnun kokonaan,
niin vaikuttavaa kaikki!
Mut tääl kun makaan,
pöydän alla nyt sun helmoissas,
oi sä ihailuni ylin luomus mahtava,
oikeasti kun aistin asiaa,
pakko on sulle ilmoittaa:

Sun jalkas vaikka vasta pesetit,
varpaissas on kauniit rusetit,
ruusuvettä piika runsain mitoin pirskotti,
tilkan talkkiakin tupsautti,
anteeks paljon, todella!

Oi valtias,
voinko tätä edes sanoa,
on yksi pieni asia,
jot rehti ei voi salata.

Mun kaikin puolin kehno nenäni,
kertoo ihan hassusti,
sun polves jalot hienot arvoisat,
ne eivät tuoksu kuten kukkaset,
vaan lemuuvat kuin juuston päälle unohtuneet rukkaset.