keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Nokka Lehdosta


Leevi Lehdon runon
Kun auto joutuu onnettomuuteen” innoittama runnoelma 




KUN OUTO JOUTUU TOMUUN, UNEEN

Kun elämä pelkää kuolemaa 
kun sielu musta vailla lukkaria vaeltaa
kuin mikäkin sairas
sodalle alamainen kuhilas
vielä neitsyitä etsien
kapsahtaa keho rytmiin
polvi soi kuin viulu
kireänä kuin napilla taskuun pelannut Matti

Kuin musiikkia
maan avannot, sävelsuot
pakottaa äidit ojentamaan makkaroita hiljempaa
mutta äiti kiusaa
ja murahtaa
liha, ha!

Kun maa kuolee
ja kunnia
kun haljennut varjo määrää
mistä löytyy maailma
vallan järvi
kun kirjavana sisältä ja päältä
suistui juna
raide ei ole enää edes ilmaa
pelkäät jo kuusta
pään takkua
jakaus ei riitä ajatteluun
on vain tunne siitä ja siitä
siis mututunturien esivalta

Painava kun taideteos
tuo rätti
seinäsetti
tunteisiin Kukko Kuu pakahtuu
tarjoaa raidemarmeladia jalkaan
tyrävoidetta otsaan harmaasta rasiasta

Kun Clack ja Kluck
tekivät kunkkujen yhteistyötä
Kuntakinte kiristeli hampaitaan
kasvoi musta snadisti
sanonko mitä?
en
no jotakin muuta

Suo kuivutti kuivattajansa
sitten vaan pukiksi kaaliin
tipuksi ohueen kuoreen
muutti kansa
vanha maailma takan takana raivona

Oho, kello onkin yhtäkkiä
koko maailmassa jo paljon
pieni väsymys alkaa
kasvaa isoksi
ja koko humpunki muuttuu hollyvilivoodooksi


Maria Nokka

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Rosa & Tom


Tom  


Ruusu rinnassa käy ylkä tiedotuksen pinnassa,
mutta Tom ei Finlandina sovi kortin kulmaan mistään hinnasta.

Vaikka kauneus ruusun sisällä kaikkia vois kohottaa,
kaapissa Tom saa viettää aikaa ankeaa.

Raossa pakaran, hajussa vanhan makkaran, on voima heikon ytimen,
sen pönkitetyn nahjuksen, joka liivi väristen ottaa valtaa vastaan syleillen.

Voi kapea soturi, jonka herkkä napa vie oudolle polulle, 
johtaa puukkoihin.

Kuuletko, Rogozin,
käänny jo takaisin,
käperry varjoon leijona, hiirenä asusta.

Leipäpala ei nalkuta,
mutta kaviaari huutaa aina vain rapua,
viini voi matkalla virvoittaa,
mutta sodan verellä täytetty malja sielua satuttaa,
 pirun vapauttaa riehumaan.

Viisaus on sulaa ja raukeaa,
se ytimen kivun tunnistaa,
mutta ei aikaan muutosta saa,
katsoo vain, kun tummenee yö,
tyhjyyden rumpua peto nyrkillä lyö.