Huikeasti kuoleva kirjailijatoimittajanero nousi vaimonsa kirjaileman tupakkarasian kantta apuna käyttäen haudasta ja kirjoitti menestysteokseensa lyhyen, mutta sitäkin ytimekkäämmän jatko-osan, "Hauskasti kuvioitu ja sitten erittäin jännittävästi ja useita kertoja melkein murhattu naispuolinen prinssi".
Mies oli levoton, ja syystä. Jotakin oli tapahtunut. Oliko hän kuollut? Lähellä murhattiin heikkoa lenkkiastiaa taas erittäin kovin ottein. Hän oli jo aivan turvoksissa ja täynnä matoja, visvaa ja tutkijoita. Miestä alkoi hanittaa. Hän soitti tutulle toimittajakollegalle ja kysyi vakavana kiinnostaisiko juttu tätä. Haista kinttu, mitä luulet, vedän sinua perässä jos tulet kanssani kaljalle. Yhdessä he kävelivät katua rohkeina, takin liepeet läpättäen, aivan kuin äidin sormet syvällisesti takalistoissa menekkitaulua kehystäen.
Katsomo kohahti, jossain sitä on lisää. Etsikää oikea mies ja selvittäkää asia, hänen itsensä kuultiin sanovan, mutta hän olikin vainaja, siksi he kuulivat mitä korviin juolahti.
Tästä pesästä kuullaan vielä, he päättivät kuulla, ja siitäkös toimittajat ja kihnuttajat pitivät.
