Viranomaiset saivat ilmoituksen, että mies oli pistämässä mummoa veitsellä.
Viranomaiset menivät paikalle ja näkivät, että veitsen terä oli tunkeutunut mummoon noin sentin syvyyteen.
Koska mummo oli elossa ja vaikutti näin ollen olevan kunnossa, eikä tilanteessa ollut mitään erikoisempaa, ja kun vielä tuli ilmi sellainenkin seikka, että mies oli tunnettu tekijä ja hänellä oli puolentoista miljoonan omakotitalo, katsoivat viranomaiset, että miehen tulee kuitenkin lopettaa mummon pistäminen määräaikaan mennessä ja päädyttiin siihen, että miehellä oli puoli vuotta aikaa sopeutua tilanteeseen lopettaakseen mummon pistäminen.
Rankkaa miehelle, totesivat ihmiset uutisten studioyleisössä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ironia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ironia. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Turhan mäen käytöstä räjähdytyksiin pois
Saahan sitä tehdä, laitoin minäkin jota kylä valtio saa omaisellesuudelleen tehdä mitä paraakseen näkee, kun hallitus kaataa ja vaapokin kaivaa ja tekee rahaa niin miksi ei sitten tytärhytiö joka omistaa kallioita ja ne on näkymienkin tiellä useasti kun katsoo. Sukulaismies ajaa koneita niin tulee töitä vaikka erosikin niin on entiseltäkin naiselta lapsikuorot maksettavana ja matkusteleekin se aika paljon kaukomailla, että rahaa täytyy tulla vaikka aina ei oliskaan ajettavaa korkeammilla tienesteillä, kun lainat painaa päällä.
Että turha on sivullistien puuttua näihin asioihin kun ei ymmärrä mitään.
Toinen tulokulma
Jos vaikka tuleekin onnettomuuksia paikkakunnalle, niin se tuo tiedotuksen kautta tunnettavuutta kuitenkin. Monet onnettomuudet ovat tuoneet tunnettavuutta ja kaupankäyntiä paikalle jos toiselle. Ei se ole pieni tulos kaupalle jos tulee onnettomuus jonkinlainen ja kyllä pyörien pitää pyöriä ja koneitten päästä louhimaan maanantaimia.
Kasvunäkymäinkin takia erimuotoinen kaupunki tarvii olemassaolevat osaajat remmiin hotamaan asiat asianmukaisesti ja jämäkätsi, emmekä tarvitse ollenkaan mitään poikkipulista nurinaa, kun joutavat kallot räjähdytellään hyvinvoinnin tarpeeseen.

Tunnisteet:
Dynamiitti,
hyvinvointi,
ironia,
lapsiruokot,
Metsähallitus,
Morenia,
nettikeskustelu,
Nobel,
oikeinkirvoitus,
parodia,
realismi,
satiiri,
tarpeet,
Vapo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)