elokuva nerosta

Elokuvan elävän ensisuudelman antaa itseoikeutetusti turpeahuulinen media, eli Life, lehtenä valkoisissa käsissä ja hetki myöhemmin Life, sama Life, nyt naisen rinnoilla.

Avaa mediasylisi, ota vastaan nerosi, median Medeia ja Midas, kuiskaa lehden kantaja. 

Neron katse hapuilee kattoja, enteilee ihania aikoja, kärsimisiä ja juhlia, kaikenlaisia ylevöittäviä tuskia - ja sitten välähtääkin jo salama.

Valo sammuu, tulee pimeys ja yhdeksän vuotta häipyy elokuvan kerrospukeutumisen taitteisiin.

Kaksi mölisevää kännikalaa kapuaa ylös portaita. Viina tekee miehen, humala taiteilijan, Picasso toivotetaan vittuun.

Nero itkee, ovat sylikkäin ja könyävät toisissaan. Varjoista tulee nainen maha pystyssä, muistuttaa neron toveria tulevasta lapsesta ja heti seuraavassa kuvassa eukko kokkaa murkinaa ja tarjoilee krapulaisille. Valtavan vauvasäiliönsä päällä on tolkuton esiliina.

Nero huojuu kuin pölkky keittiössä. Seinällä on kamala taulu, ehkä neron ensihipaisu?

Surulliset miehet istuvat aamiaispöydässä vaitonaisina. Neron otsakurtuista siirrytään huoneen ovelle, taiteilija-ajatusten kuormittaman pään apeaan itsehierontaan ja jähmeisiin liikkeisiin, mutta herra jumala, muusa lennähtää ovelle. Ujo nero oli tunnistettu ja häntä etsittiin, siis muusa etsii. 

Avaruusaluksen kapteenskaa muistuttava taideymmärtäjä on itsekin taiteilija ja käsittää heti kaiken. Sanomattakin on selvää, että hän alkaa järjestellä neron asioita. Mutta vielä keksimätön sankari kävelee kuin puujumala, suuntaa muusan läävään ja antaa suopean lausunnon naistaiteesta. Muusa haluaa kahville ja baanalle, muistuttaa että ovat tavanneet aiemmin ja jo silloin nero oli tehnyt vaikutuksen, umpikännissä talloi varpaille ja sitä muusa oli jäänyt ikävöimään, joten kiihko rynnistää samantien tilanteen toiseksi herraksi. 

Saapuvat kämpille ja nero edelleen kuin puusta veistetty. Muusa riisuu riepujaan, esittää silhuettiaan käytävän perällä ja käy kuumana, ukko edelleen jähmeänä viettelykujan reunalla. Otsa kiiltää kuin kupariastia.  Vaappuu muusan suuntaan. Muusa hoitaa, kun nero on aivan jossakin ja niin surullinen. Mutta on ihanaa, kun nero ne varpaatkin silloin kauan sitten talloi. 

Seuraa aktio, jossa yksityisestä nerosta leivotaan yleinen.  Hänellä on niin erikoinen tyyli!  Sellaisia jälkiä ei ole vielä kukaan keksinyt laappia kankaille. Lisäksi on alkukantainen, puhumaton luin luonnonkasvi, ei osaa edes oikein kävellä.

Sitten tulee keittiökohtaus.  Takauma?  Ankean näköisiä ruokapaloja syödään. Pöydän päässä istuu myrtynyt muori, neron äiti kuulalaakerihelminauhassaan ja kuvan kulmassa istuu sylissä tuttikakara röyhelöreunahatussa ja sylin mahassa on jo uutta ihmiskuntaa ulostuloaan odottamassa. 

Syödä jurskutetaan paloja ja puhutaan sodasta. Nero piristyy ja laittaa radiosta jatsia ja alkaa heilua. Neron aivoituksia. Hakkaa haarukalla lautasia, muusa koittaa rauhoitella. Nero ahdistuu hillitsemisestä todella ja vatkaa naama syvillä juomuilla, eikä halua räminälle loppua. 

Sitten seuraa kameran ajoa katon halkeamista, oh, se onkin sairaala ja pöpi nero onkin siellä jo potilaana. Muusa on samantien siinä tukena, mutta nero ihan omilla tasoillaan ja horkassa, mutta ei kovin uskottava, kun käy niin, että vakavampikin katsoja saa pidätellä naurua. 

Neron karjunta korvissa pakottaa keskeyttämään elokuvan katselun tuokioksi. Ei ole vaikeata arvata miten kaikki jatkuu. Neroa leivotaan yleiseen tietoisuuteen siirrettäväksi. Vierellä läähättää kokonainen leegio nälkäisiä toimijoita ja pian mukaan valuu neron kylkikuohuilla hurmattu kansa, joka ymmärtää ymmärtää oikeaa neroa, joka kärsii arkkityyppisesti ennen ja jälkeen roiskimisvimman.

Lopuksi lainaus elävän kuvatuotteen alareunasta. Siinä lukee : ”Anna hänelle maitoa ja munia”. Oi autuutta, muusa kantaa niitä lasisaavissa ja nero vetää ne ahnaasti suuhunsa. Nero on nyt syntynyt aivan kokonaan, maito ja muna viimeistelivät kuninkaan ja tärkeät miehet ovat jo ovella, nerokin jo nauraa.