Oi sinä, viisain silmin nähnyt ja päällä ajattelun kautta toimiva vallan väen joukon ylin susipelkuri, nilviäisrunsaan verkon pätevä menestyjä, korotettu viihtyjä ja ihminen, ilmoja ylemmäs ylettyvä, moottorein eteenpäin pöristävä. Ympärilles kun on tarttunut kaikkinainen huippu kaltaisias, se tämän huikeuden entisestään kultaa, korottaa, ja kun alati vain lisää sataa samaa, siis mahtavuutta ystävineen, se neroudeksi ennen näkemättömäksi kasvaa.
Ylin yksi siis on kauhu sun silmiesi munassa. Se metsissä hiipii, sua vaanii siellä ja velan päällä makailevaa hometaloas.
Et pelkää hullun naapurisi puukkoa, sen, joka viinapäissään riehuu, et raivopäätä, joka ratin takaa hammas irvessä lentää tuolla pellon reunan valtatiellä juuri kun törmäystä etsii. Ei huoleta sua lapses huominen, ei tylsän mielen miehen sahan yliterävän kanssa haavoitettu elämisen oksa.
Näkivät kaikki, kun sait kiinni kuivan kärpäisen näköisen nenäs korkeudelta tuon hämärän häkin langoista! Haa, taitavuutta, huusivat kaikki! Ken vain saattoi todistaa todeks kahistelun, rutistelun, paperisen pussin – ja yhden käden voimin vain! Tykkäämistä se tietää nykyisin, kuten housuostos tai maineteko sen kaltainen, siinä tietopöytäs pallilla kun istut ja viisastelet ruutuun kasvun ismis ja alkeelliset vitsis.
Ah, heikot siinä pyörtyivät jo viikko sitten, niin vaikuttavaa kaikki ja tietäväistä!
Mut siellä, virtuaalituolis alla suden varjo jaloissas viisauksias nyt tarkkailee ja pakosta joutuu kertomaan; sun jalkas vaikka vasta pesetitkin ja varpaas hajustit, sun sukupolves haisee. Suden tarkka nenä haistaa, kaartaa kaukaa lemusi kauhean, missä asutkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.