Näytetään tekstit, joissa on tunniste pörssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pörssi. Näytä kaikki tekstit
torstai 24. tammikuuta 2013
Laittelijat
Laittelijat, nuo yksinkertaiset, korviaan vuoroin, lotkauttelevat vuoroin leikkelevät hahmot, jotka yhteisön lakeja selektiivisesti suodattavina, sormellisina luonnonlapsina tulevat joskus aamuyön sekavina tunteina tai muissa hermeettisissä oikkutiloissaan luoneeksi sellaista, jota voisi nimittää täysin aiheellisesti ”merkilliseksi tavaraksi”. Tämän tuotannon kanssa paremmat piirit ovat jo pitkään voineet harrastaa sellaista, joka ei tavallisen päivittäisen kappaletavaran kanssa ole mahdollista. Noiden kiehtovien ja eri vallastoimijoiden lähettyvillä ihmeen hyvin viihtyvien, hieman infantiilien henkilöiden väsäämät tekeleet ovat kuitenkin sinällään, sanottakoon... jollakin tapaa muodottomia, eräänlaisessa alkutilassa, joten niiden tulee hioutua valmiiksi asiaan omistautuvien toimioiden ja korkeaan tähtäävien omistajien käsissä, eikä sovi unohtaa lievehenkilökulttiin kuuluvien asiantuntijoiden suussa sulavia mainesanoja ja lakeijoiden tuhansin ja miljoonin sivuin painattamia sanaan puristettuja vakuutuksia, jolla asetetaan tuo kaikki erikoislaatuinen menestysartikkeli oikeaan arvon tallelokeroonsa kaikenlaista kohoamista ja nousua odottamaan, samalla kun maine ja tietoisuus tuosta kaikesta hehkuttaa menestyksen kajoa jokaisen osallisen naamaan ja laittelijakin istuu tyytyväisenä marketin kierrätysaitauksen yhteyteen rakennetussa kopissaan, kädessään muoviluu, johon toimijat asensivat hänelle satoja ystäviä.
Minun lähipiirissäni on monia sellaisia joilla kassakaapii pissaa pullollaan. Tuosta kiitos minulle. Oikein hymyilyttää, kun ajattelen miten lahjakkaita me olemme.
Tunnisteet:
arvo,
image,
kassakaappi,
kasvojen kohotus,
kasvu,
kauppa,
kierrätys,
korva,
kulta,
kurssi,
kurttu,
luu,
Maria Nokka,
market,
pörssi,
tallelokero,
van gogh,
vernissa
lauantai 4. elokuuta 2012
g l o b a l a s s i s t e n t
Mitä tulee kansainlävistyksiin, se,
jonka jo muinaiset kansat sivuuttivat, on totta vielä tänäkin
päivänä.
Monen olé maassa eri maissa la massa olevan virkanimikkeen läpi voi nähdä "G
l o b a l a s s i s t e n t".
Markiisit lepattavat
tuulessa, painava lompakko pitää perän maassa (vaikka alunperin
tarkoitus oli lentää).
Rankkasateen tultua markiisi toimii
vain näkösuojana ja lopulta ruumispussina.
Ne harvat, jotka tyytyivät muruihin ja
asettivat asiansa jo kauan sitten linnun selkään, eivät silti voi
iloita näkemästään, sillä taivaamme ja maamme on yhteinen.
Tunnisteet:
ass,
Eu,
extreme,
global,
glogalisaatio,
kansainvälisyys,
kriisi,
kriisirahasto,
pörssi,
raha,
rahatalous,
tent,
velka,
velkakriisi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)