Isäni oli niin punaista vastaan, että
valitsi omenapuiksi vain valkeaa kuulasta ja varmaa vihreää,
suoraan syötäväksi kelpaamatonta, hapanta hillolajiketta, sillä
hän ei halunnut mitään punaista puhkeavan edes puutarhassa.
Mutta äidilläni oli pieni
teksiililiike punavankimuistomerkin puiston läheisyydessä.
Minä menin venäjänkielen kurssille
kypsässä iässä työpaikan suosituksesta.
Lapsuudessani naapurissa kävi mies,
joka soitti balalaikkaa vedet silmissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.