Elävän kuvarakkauden rasvaprosentin luokkakokous näkyy kankaalla ja katsomossa, henkisen perinnön jenkkikahvalliset popcornsammiot makaavat tukevasti ammoisen kulta-ajan kulkurin köyhäintakin napista painaen käännettyjen, nykyherraskaisten esitysalustojen päällä muistojen samovaareissa ja toistolaisuus elää Ylen antaman aavehumpan lisäksi monien valkoisten tukivaiheiden läpivientiputken päässä haikean vaaleanpunaisena kuin heitteille jätetyn vanhuksen rohtunut pylly parvekkeen kaiteen turvalliseksi väitetyn puolen iltaruskossa.
Naiset keittävät kahvia taustalla, vaikka istuvat polvella edustalla, pakkohan heitä on ripustaa sukupuolivapautetun puun suvaitseville oksille, sillä onhan usealla lautakuntagurulla myös äitisuhde vaimoonsa, jota on pakko sietää ja laittaa aika ajoin synonyymillä vaikka mieli tekisi mennä syömään poikain kanssa makkaraa autotalliin.
Vähän haikeaahan se on hiipiä yösydännä vanhat syylingit jalassa naulaamaan väsyneitä teosnerojen totemeja tapahtumapaikan etuoveen törröttämään ja kumarrella kalliisti maksetuille vieraille hyttysissä ja kuumana päätä poraavassa auringossa, kun kaikki ovat toistensa edessä, mutta tilanne on kuulemma tuolla jossakin muualla, ulkopuolisen huonon maailman syistä todella kipeä. Mutta siellä missä hyvien ihmisten lehdet putoavat kuin vanhan yksinäisen miehen hilse, nousee kultapöly aina lopulta kalliin neron hatun lieriin. Siinä kai syy, miksi hän aina irvistää tai murjottaa palvovaa vaahtoa ruikkivan hovinsa edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.